Päivitetty 03/2014
Lonkkadysplasia on yhdistelmä lonkkanivelen löysyyttä ja nivelen rappeutumaa. Se on monen tekijän summa, jonka taustalla on yhdistelmä geneettisiä ja ympäristötekijöitä. Perintötekijät altistavat sairaudelle, mutta ympäristötekijät, kuten liikunnan määrä ja laatu, ruokinta ja sterilointi vaikuttavat lonkkadysplasian kehitykseen ja etenemiseen.
Osalla lonkkadysplasiaa sairastavista koirista esiintyy vain vähäistä ontumista jos sitäkään, kun taas toisiin sairaudella on selvä vaikutus jo varhaisessa iässä. Toisinaan ortopedinen kirurgia voi auttaa oireiden hoidossa, mutta toimenpiteet ovat kalliita. Jos koiralla on lonkkadysplasia, sillä on myös korkeampi riski sairastua kyynärniveldysplasiaan; mitä vaikeampi vika, sitä korkeampi riski.
Dysplasiakoiria voi syntyä pentueisiin, joiden takana on useita sukupolvia tutkitusti terveitä koiria. Tämän takia on tärkeää tutkia myös lähisukulaisten lonkkia (koirat jotka ovat läheistä sukua, mutta eivät esiinny tavallisessa sukupuussa), jotta voidaan arvioida yksittäisen koiran geneettisen riskin taso.
Tarkkoja tietoja sukulaisista voi olla hankala löytää, varsinkin USA:ssa, missä avoin lonkkatulosten raportointi ei ole pakollista. Lisäksi suurinta osaa lemmikeiksi myydyistä koirista ei kuvata. Kaikkien jalostukseen käytettävien australianpaimenkoirien lonkat tulisi tutkia. Kun kasvattaja saa tietoonsa, että hänen kasvatillaan on lonkkadysplasia, hänen tulisi julkistaa tieto joko tutkituttamalla koira sellaisella taholla, joka sallii tai vaatii avointa listausta, kertomalla tapauksesta nettisivuillaan tai huolehtimalla siitä, että viasta tehdään raportti ASHGIn IDASH-tietokantaan: Open Health Database.
Kääntänyt Sari Kariluoto